Lihakastike:
500 g jauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 porkkana
500 g paseerattua tomaattia
1 dl kuivattuja suppilovahveroita tai tatteja
vettä, suolaa, mustapippuria
(basilikaa, persiljaa)
Juustokastike:
3 dl maitoa
200 g sulatejuustoa
1 dl maitoa
2 rkl vehnäjauhoja
suolaa
noin 300 g lasagnelevyjä
maitoa
1 dl juustoraastetta
1. Kuori ja hienonna sipuli, valkosipuli ja porkkana.
2. Ruskista jauheliha kahdessa erässä kuumalla paistinpannulla.
3. Kuullota sipulia, valkosipulia ja porkkanaa hetki paistinpannulla, lisää ruskistettu jauheliha ja paseerattu tomaatti.
4. Hienonna sienet ja lisää ne sekä tilkka vettä seokseen.
5. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna hautua kannen alla ja valmista sillä aikaa juustokastike.
6. Kuumenna kattilassa 3 dl maitoa ja sulatejuusto.
7. Sekoita 1 dl maitoa ja vehnäjauhot keskenään.
8. Kun juusto on sulanut maitoon, lisää vehnäjauho-maitoseos hyvin sekoittaen. Anna kastikkeen kypsyä hetki, sekoita koko ajan.
9. Voitele uunivuoka ja laita vuoan pohjalle kerros lihakastiketta.
10. Laita sen päälle kerros lasagnelevyjä, sitten lihakastiketta ja lopuksi juustokastiketta.
11. Tee samanlaisia kerroksia vielä 2-3, jätä päällimmäiseksi kerros kastikkeita.
12. Kaada vuokaan maitoa niin, että lasagne lähes peittyy. Ripottele pinnalle juustoraastetta.
13. Paista lasagnea uunin alimmalla ritilätasolla 200 asteessa noin 45 minuuttia.
Yksi kommentti
Culinaria
October 17th, 2008 at 14:02
1Loistava resepti, tätä on sovellettu useaan otteeseen eri tavoin ja paras lasagneresepti mitä netistä löytyy!
RSS syöte tämän artikkelin kommenteista · TrackBack URI
Anna palautetta